maanantai 25. maaliskuuta 2013

Huomenna hän ei tule


Dave Eggersin muistelmaromaani A Heartbreaking Work of Staggering Genius (2000) teki minuun aikanaan suuren vaikutuksen. Tajusin jokin aika sitten, etten ole uhrannut Eggersin kirjailijanuralle ajatustakaan tuon teoksen jälkeen. Päätin korjata tilanteen.

Minulla taisi käydä hyvä tuuri. A Hologram for the King ilmestyi viime vuoden lopulla, ja vaikka siinä ei ole juuri jälkiä Eggersin esikoisteoksen villistä ja vapaasta postmodernismista, romaani on jokseenkin loistava. Se on kerronnaltaan monin tavoin perinteinen, mutta silti kokonaisuus on yllättävä ja onnistunut.

Ennen kaikkea A Hologram for the King on hieno kuvaus välitilasta. Tarinan motiivina on pettymys ja kerronnan metodina antikliimaksi. Täydellisesti loksahtavien juonikuvioiden ja villinä ryöppyävien rakkaustarinoiden maailmassa se on kummajainen: romaani, jossa lähestulkoon kaikki roikkuu ilmassa, valmiina tapahtumaan hetkenä minä hyvänsä. Paitsi ettei mitään oikein tapahdu. Se kertoo tehokkaaksi viritetystä liike-elämästä, jossa korskea soturi joutuu ottamaan tehtäväkseen hahmottoman odottamisen. Yhtäkkiä kaikki maailmassa on vain yhden wlan-yhteyden varassa.

Romaanin päähenkilö Alan Clay, 54, on viimeisellä rannalla. Amerikkalaista unelmaa tavoitellut Alan on epäonnistunut melkein kaikessa: työpaikat ovat lähteneet alta yksi kerrallaan, avioliitto on purkautunut, pettymyksiä on tullut toisensa perään. Tytär odottaa häneltä enää rahalähetystä lukukausimaksua varten, ja sen Alan on päättänyt saada kerättyä vaikka väkisin. Hän on pestautunut hologrammeihin perustuvia konferenssikalustoja myyvän yhtiön palvelukseen ja saa tehtäväkseen myydä laitteet Saudi-Arabian kuninkaalle Abdullahille.

Sieltä tarina alkaa, Saudi-Arabian aavikkomaisemasta. Aikaerosta toipuva Alan on nukkunut Jeddan Hiltonissa pommiin, ja sen takia hän myöhästyy King Abdullah Economic Cityyn menevästä ainoasta bussista. Koko matka on vaarassa, tiimi odottaa häntä konferenssikeskuksessa, jotain on tehtävä. Hotellista järjestetään hänelle taksi, jota ajaa omalaatuinen Yousef. Hyvin nopeasti lukijalle selviää, että näitä ajomatkoja on jäljellä vielä monta – kuningas ei ole edes maassa. Kun Alan pääsee konferenssikeskukseen, hänelle selviää, että heidän tiiminsä on sijoitettu telttaan, jonka wlan-signaali ei riitä raskaan 3D-hologrammiyhteyden pyörittämiseen Lontoosta. Teltta on kaikkineen tilana huono esitykselle, eikä tiimiläisille ole tarjolla edes ruokaa, vaikka päivä on jo pitkällä. Mikään ei yksinkertaisesti toimi.

Ensimmäiset päivät sujuvat kiihkeässä kuninkaan odotuksessa, mutta vähitellen vireystaso alkaa laskea. Kuningas tuntuu matkustelevan koko ajan aivan muulla, vaikka KAEC:n (lausutaan kuten cake) paikalliset työntekijät vakuuttavat, että kuningas on tulossa viimeistään huomenna tutustumaan Alanin ja hänen tiiminsä hologrammilaitteistoon. Alan opettelee ulkoa lauseita, jotka korostaisivat mahdollisimman hyvin sitä, että hän on aikoinaan tavannut erään kuninkaan sukulaisen. Kaiken pitäisi olla kunnossa, vain kuningas puuttuu.

KAEC:n konferenssikeskuksessa Alan selvittää vimmatusti asioita päivästä toiseen. Mies nimeltä Karim al-Ahmad on kuulemma vastuussa kaikesta, mutta Karimia ei löydy mistään. Etsintäreissullaan Alan törmää sattumalta Hanneen, joka on kansainvälisessä konsulttifirmassa töissä. Alanin ja Hannen keskustelu on hieno esimerkki siitä, miten luontevasti ja terävästi tarina parhaimmillaan etenee.

Alan managed a smile. He had no idea if this whole thing was some elaborate joke on all of them. 
– Should I come back later? 
– Why would you do that? 
– You said Karim al-Ahmad would be back later. 
– Maybe, maybe not. Better just to check in tomorrow. 
The idea seemed at once exasperating and alluring, knowing there was absolutely nothing he could do the rest of the day. 
She smiled. – You’re from the East Coast? 
He nodded. He’d been trying to place her face and her accent and now he thought he had it. – You’re Danish. 
She squinted, tilted her hear. A reevaluation. 
– Not bad, she said. Have adjusted yet? The time change? 
– I haven’t slept in sixty-two hours. 
– Tragedy. 
– I feel like a pane of glass that needs to be shattered. 
– You have pills? 
– No. Everyone’s asking me that. I wish I did. 
She blinked meaningfully to him. – I have something.

Hanne antaa Alanille pullon kotipolttoista viinaa. Alanilla ei ole paljon muutakaan tekemistä kuin juoda taju kankaalle ja yrittää nukkua. Myöhemmin Hanne järjestelee hänelle lisää alkoholia, yhdet isot juhlat suurlähetystöporukoissa ja kahdenkeskisen illanvieton. Alan on turta ja välinpitämätön. Hänen niskastaan löytyy patti.

Tarina saa kummasti lisää kierroksia, kun Alan suorittaa humalapäissään tämän syöpäleikkauksen itse. Tarvitaan taas taksikuskia, sitten lääkäriä. Kaiken keskellä Alan yrittää pitää KAEC:ssa notkuvan tiiminsä tyytyväisenä, luonnostelee tyttärelleen kirjettä ja haluaa uskoa viimeiseen asti, että kuningas saapuu katsomaan heidän hologramminäytöksensä.

Päivästä toiseen taksikuski Yousef auttaa Alania, kuljettaa paikasta toiseen ja selittää Alanille outoa tapakulttuuria. Alabamassa vaihto-opiskelijana ollut Yousef toimii Alanille välittäjähahmona, Sancho Panzana ja tohtori Watsonina. Mutta Yousefilla itselläänkin on pieni pulma: suhde erään miehen vaimoon, ja se suhde on päässyt myös hiukan paljastumaan. Yousef tutkii autonrämänsä pohjan aina ennen liikkellelähtöä ja pelkää kaikkea, erityisesti kännykkäänsä.

Tietenkin Yousef joutuu lopulta tilanteeseen, jossa Alanin apua tarvitaan. Vuorille pakenemisen ja absurdin ammuskelun jälkeen Alan palaa taas arkeen, odottamaan. Hän päättää käydä vielä näyttämässä niskassaan olevaa arpea lääkärille. Sitten tämä naislääkäri Zahra saakin Alanin elämänhalun palaamaan. Sen seurauksena Alan huomaa, että välitilassa elämisessä on myös omat vaaransa. Siihen voi tottua.

A Hologram for the King tuntuu kaikessa älyttömyydessään hyvin todelliselta. Juonen palaset ovat tarkoituksella rosoisia, koska liike-elämän järjettömyyksiä ei voi oikein edes kuvata muulla tavoin. Kuitenkin tarinan ylätason ratkaisut – esimerkiksi hologrammi eräänlaisena modernisoituna kangastuksena ja seksuaalinen haluttomuus siihen yhdistyvänä pettymyksen kuvana – ovat keskenään yhteensopivia ja yllättäviä. Jos kafkamaisuudesta puhuminen ei olisi niin kulunutta, voisin viitata siihenkin. Eikä kaukana ole beckettmäisyyskään. Suurten esikuviensa tavoin A Hologram for the King on yhtä aikaa koomista ja täysin vakavaa. Se huvittaa, mutta ei naurata väkisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti