Dave Eggersin
muistelmaromaani A Heartbreaking Work of
Staggering Genius (2000) teki minuun aikanaan suuren vaikutuksen. Tajusin
jokin aika sitten, etten ole uhrannut Eggersin kirjailijanuralle ajatustakaan
tuon teoksen jälkeen. Päätin korjata tilanteen.
Minulla taisi käydä hyvä tuuri. A Hologram for the King ilmestyi viime vuoden lopulla, ja vaikka
siinä ei ole juuri jälkiä Eggersin esikoisteoksen villistä ja vapaasta
postmodernismista, romaani on jokseenkin loistava. Se on kerronnaltaan monin
tavoin perinteinen, mutta silti kokonaisuus on yllättävä ja onnistunut.
Ennen kaikkea A Hologram for the King on hieno kuvaus
välitilasta. Tarinan motiivina on pettymys ja kerronnan metodina antikliimaksi.
Täydellisesti loksahtavien juonikuvioiden ja villinä ryöppyävien rakkaustarinoiden
maailmassa se on kummajainen: romaani, jossa lähestulkoon kaikki roikkuu
ilmassa, valmiina tapahtumaan hetkenä minä hyvänsä. Paitsi ettei mitään oikein
tapahdu. Se kertoo tehokkaaksi viritetystä liike-elämästä, jossa korskea soturi
joutuu ottamaan tehtäväkseen hahmottoman odottamisen. Yhtäkkiä kaikki maailmassa
on vain yhden wlan-yhteyden varassa.
Romaanin päähenkilö Alan Clay, 54, on viimeisellä rannalla.
Amerikkalaista unelmaa tavoitellut Alan on epäonnistunut melkein kaikessa:
työpaikat ovat lähteneet alta yksi kerrallaan, avioliitto on purkautunut,
pettymyksiä on tullut toisensa perään. Tytär odottaa häneltä enää rahalähetystä
lukukausimaksua varten, ja sen Alan on päättänyt saada kerättyä vaikka väkisin.
Hän on pestautunut hologrammeihin perustuvia konferenssikalustoja myyvän yhtiön
palvelukseen ja saa tehtäväkseen myydä laitteet Saudi-Arabian kuninkaalle
Abdullahille.
Sieltä tarina alkaa, Saudi-Arabian aavikkomaisemasta. Aikaerosta
toipuva Alan on nukkunut Jeddan Hiltonissa pommiin, ja sen takia hän myöhästyy
King Abdullah Economic Cityyn menevästä ainoasta bussista. Koko matka on
vaarassa, tiimi odottaa häntä konferenssikeskuksessa, jotain on tehtävä.
Hotellista järjestetään hänelle taksi, jota ajaa omalaatuinen Yousef. Hyvin
nopeasti lukijalle selviää, että näitä ajomatkoja on jäljellä vielä monta –
kuningas ei ole edes maassa. Kun Alan pääsee konferenssikeskukseen, hänelle
selviää, että heidän tiiminsä on sijoitettu telttaan, jonka wlan-signaali ei
riitä raskaan 3D-hologrammiyhteyden pyörittämiseen Lontoosta. Teltta on
kaikkineen tilana huono esitykselle, eikä tiimiläisille ole tarjolla edes
ruokaa, vaikka päivä on jo pitkällä. Mikään ei yksinkertaisesti toimi.
Ensimmäiset päivät sujuvat kiihkeässä kuninkaan odotuksessa,
mutta vähitellen vireystaso alkaa laskea. Kuningas tuntuu matkustelevan koko
ajan aivan muulla, vaikka KAEC:n (lausutaan kuten cake) paikalliset työntekijät vakuuttavat, että kuningas on tulossa
viimeistään huomenna tutustumaan Alanin ja hänen tiiminsä
hologrammilaitteistoon. Alan opettelee ulkoa lauseita, jotka korostaisivat
mahdollisimman hyvin sitä, että hän on aikoinaan tavannut erään kuninkaan
sukulaisen. Kaiken pitäisi olla kunnossa, vain kuningas puuttuu.
KAEC:n konferenssikeskuksessa Alan selvittää vimmatusti asioita
päivästä toiseen. Mies nimeltä Karim al-Ahmad on kuulemma vastuussa kaikesta,
mutta Karimia ei löydy mistään. Etsintäreissullaan Alan törmää sattumalta Hanneen,
joka on kansainvälisessä konsulttifirmassa töissä. Alanin ja Hannen keskustelu
on hieno esimerkki siitä, miten luontevasti ja terävästi tarina parhaimmillaan
etenee.
Alan managed a smile. He had no idea if this whole thing was some elaborate joke on all of them.
– Should I come back later?
– Why would you do that?
– You said Karim al-Ahmad would be back later.
– Maybe, maybe not. Better just to check in tomorrow.
The idea seemed at once exasperating and alluring, knowing there was absolutely nothing he could do the rest of the day.
She smiled. – You’re from the East Coast?
He nodded. He’d been trying to place her face and her accent and now he thought he had it. – You’re Danish.
She squinted, tilted her hear. A reevaluation.
– Not bad, she said. Have adjusted yet? The time change?
– I haven’t slept in sixty-two hours.
– Tragedy.
– I feel like a pane of glass that needs to be shattered.
– You have pills?
– No. Everyone’s asking me that. I wish I did.
She blinked meaningfully to him. – I have something.
Hanne antaa Alanille pullon kotipolttoista viinaa. Alanilla
ei ole paljon muutakaan tekemistä kuin juoda taju kankaalle ja yrittää nukkua. Myöhemmin
Hanne järjestelee hänelle lisää alkoholia, yhdet isot juhlat
suurlähetystöporukoissa ja kahdenkeskisen illanvieton. Alan on turta ja
välinpitämätön. Hänen niskastaan löytyy patti.
Tarina saa kummasti lisää kierroksia, kun Alan suorittaa
humalapäissään tämän syöpäleikkauksen itse. Tarvitaan taas taksikuskia, sitten
lääkäriä. Kaiken keskellä Alan yrittää pitää KAEC:ssa notkuvan tiiminsä
tyytyväisenä, luonnostelee tyttärelleen kirjettä ja haluaa uskoa viimeiseen
asti, että kuningas saapuu katsomaan heidän hologramminäytöksensä.
Päivästä toiseen taksikuski Yousef auttaa Alania, kuljettaa
paikasta toiseen ja selittää Alanille outoa tapakulttuuria. Alabamassa
vaihto-opiskelijana ollut Yousef toimii Alanille välittäjähahmona, Sancho
Panzana ja tohtori Watsonina. Mutta Yousefilla itselläänkin on pieni pulma: suhde
erään miehen vaimoon, ja se suhde on päässyt myös hiukan paljastumaan. Yousef
tutkii autonrämänsä pohjan aina ennen liikkellelähtöä ja pelkää kaikkea,
erityisesti kännykkäänsä.
Tietenkin Yousef joutuu lopulta tilanteeseen, jossa Alanin
apua tarvitaan. Vuorille pakenemisen ja absurdin ammuskelun jälkeen Alan palaa taas
arkeen, odottamaan. Hän päättää käydä vielä näyttämässä niskassaan olevaa arpea
lääkärille. Sitten tämä naislääkäri Zahra saakin Alanin elämänhalun palaamaan. Sen
seurauksena Alan huomaa, että välitilassa elämisessä on myös omat vaaransa.
Siihen voi tottua.
A Hologram for the King tuntuu kaikessa älyttömyydessään
hyvin todelliselta. Juonen palaset ovat tarkoituksella rosoisia, koska liike-elämän
järjettömyyksiä ei voi oikein edes kuvata muulla tavoin. Kuitenkin tarinan
ylätason ratkaisut – esimerkiksi hologrammi eräänlaisena modernisoituna
kangastuksena ja seksuaalinen haluttomuus siihen yhdistyvänä pettymyksen kuvana
– ovat keskenään yhteensopivia ja yllättäviä. Jos kafkamaisuudesta puhuminen ei
olisi niin kulunutta, voisin viitata siihenkin. Eikä kaukana ole beckettmäisyyskään. Suurten esikuviensa tavoin A Hologram for
the King on yhtä aikaa koomista ja täysin vakavaa. Se huvittaa, mutta ei
naurata väkisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti